Eläimen ja ihmisen erosta

Margo uuhi ponnistaa tottuneesti toisen karitsan ulos ja minä puhdistan karitsan hengitystiet. Nostan vielä uuden elämän emän utareille niin ei Margon tarvitse. Margonuolee karitsaa puhtaaksi ja kurnuttaa karitsalle helliä sanoja. Minulla on aikaa rupatella, koska toinen uuhi näyttää jo valmistautuvan. Odottelen, että tarvitseeko se apua vai onnistuuko ihan itse.

Margon utareet eivät ole enää ihan priimat. Nuoren uuhen tissit ovat kuin oppikirjasta, mutta Margolla on jo aika monta kilometriä ja kevättä takana, utareissa on muhkuroita ja elettyä elämää. Lypsämään se on aina ollut hyvä. Kerron Margolle, että jotkut meistä ihmisistä eiväthalua imettää, kun menee tissit ruman näköisiksi. Ne venyy ja sitten sanotaan, että on kuin ketun nokat. Margoa ei juuri kiinnosta, se nuolee karitsat puhtaaksi ja jälkeiset leviää olkipehkuun. Kokemuksesta tiedän, että kohta Margo nousee ja sotkee jälkeiset pehkun sisään. Se on alkukantaista viisautta mikä joillain lampailla on jäänyt muistiin. Saaliseläin hautaa jälkeiset ettei susi tule hajun houkuttelemana syömään karitsoita. Koirat odottelevat aidalla jälkeisiä kärsivällisesti. Karitsointiaikaan ne syö lähes pelkästään istukoita ja turkit kiiltää. Ehdotan Margolle, että söisi ne itse, että jotkut Tom Cruiset meissä ihmisnisäkkäissä niin tekee. Margo pyörittelee silmiään, sen mielestä ihan älytön ajatus. Jään miettimään, että ovatko koirani scientologejavai Tom Cruise koira. En osaa päättää. Sanon senkin Margolle, että ihmisen erottaa eläimestä joku ominaisuus mutten muista mikä.

Margo pyytelee ruokaa. Synnytyksessä tulee nälkä. Annan sille kauroja ja selitän, että meidät ihmiset erottaa varmasti eläimestä usko rakkauteen. Että osa meistä uskoo semmoiseen oikeaan rakkauteen, semmoiseen mikä saa vaikka hyppäämään rekan eteen toisen puolesta. Margo katsoo syvälle silmiini. Arvaan jo mitä se sanoo. Jos susi tulisi tontille, keräisi lammasäidit karitsansa yhteen keskelle katrasta ja äidit puolustaisivat niitä hengellään, ihan niin kuin hevosäidit puolustavat varsojaan. Myönnän olevani hakoteillä.

Margo nuuhkii karitsoitaan ja asettelee ne vielä mielestään parempaan asentoon ennen kuin huokaisee ja alkaa syömään heinää. Minua jää nyt vaivaamaan ihan tolkuttomasti se, mikä erottaa ihmisen eläimestä. Koirat hotkivat jälkeiset tottuneesti ja siirtyvät odottelemaan auringon paisteeseen. Lopulta keksin semmoisen argumentin mihin Margolla ei ole vastaan sanomista. Vain jotkut meistä uskoo sellaiseen rakkauteen minä julistan. Margo lopettaa heinän jauhamisen ja haluan uskoa, että sitä oikeasti kiinnostaa. Jatkan riemastuneena; vain jotkut ihmiset uskovat sellaiseen rakkauteen. Suurin osa meistä ihmisistä ei, koska kyynisyys on älykkyyden merkki. Suuri osa ajattelee, että tosirakkaus on vain harha. Ihan niin kuin toimiva nettiyhteys tai yksisarviset. Se erottaa meidät ihmiset teistä eläimistä. Onnittelen itseäni ja jään miettimään eroanko Margosta nyt tyhmyyteni vai viisauteni ansiosta.

julkaistu Hämeen Sanomissa 2019